tiistai 25. joulukuuta 2012

Fudgeja, fudgeja, fudgeja


Blogini muuttuu nyt hetkeksi herkkublogiksi. Tänä vuonna meidän perhe antoi pääosin ruokalahjoja ja keittiössämme valmistuikin joulunalusviikon mittaan jos jonkinlaista herkkua. Tässä ensimmäiset eli fudget.

En ole ikinä ennen tehnyt fudgeja mutta huomasin joulukuun Aamulehdessä ohjeen, jota päätin kokeilla. Ensimmäinen kokeilu ei mennyt ihan putkeen ja lopputuloksena oli todella hyvän makuista massaa, joka ei kuitenkaan ollut fudgemaista eikä jähmetyttyään muistuttanut fudgea. Nimesin sen toffeeksi.

Ihana ystävä vinkkasi minulle uuden ohjeen, johon tuli tällä kertaa litran sijasta vain 2 dl kermaa eli määrä oli viideososa aikaisemmasta. (Turvallisempi määrä minun kokeiluihini.) Minulla oli jääkaapissa 1 dl kermaa, joten puolitin ohjeen testiä varten. Noh, tällä kertaa kerma otti hieman kiinni kattilaan ja jouduin lopettamaan kokeilun. Kaadoin massan kuitenkin vuokaan testimielessä. Siitä tuli kinuskia...

Sitten kaksikin ystävääni mainitsi vatkaamisen ja päätin kokeille vielä kerran tuolla jälkimmäisellä ohjeella ilman "lisämausteita" ja vatkasin massaa pari minuuttia keittämisen jälkeen ja vihdoin sain fudgea! Innostuin niin kovin onnistumisestani, että kokeilin uudestaan. Tällä kertaa pistin mukaan mausteeksi Pätkistä. Lopputulos oli taivaallinen! Myös rakenne oli loistava. Vielä halusin kerran kokeilla ja nyt mausteeksi pääsi kookoshiutaleet. Tällä kertaa rakenne hieman kärsi ja fudgeista tuli helposti murenevia mutta maku oli oikein hyvä.

Pakkasin muutaman jokaista fudgemakua pieneen sellofaninyyttiin ja ne pääsivät osaksi joululahjaa. Sain jo ensimmäisen palautteenkin ja oli kuulemma erittäin hyvää!


3 kommenttia:

  1. Hauskoja nämä kokeilut oli ainakin ja toi Pätkis on kyllä hyvää.

    VastaaPoista
  2. Minä tein näitä myös, onnistuminen oli niin ja näin :) Rakenne oli hiukan ei ehkä paras, mutta maku ok, ehkä ensi jouluna koitan tuota vatkaamista, kuinka kauan vatkasit??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vatkasin pari minuuttia. Aloitin vatkaamisen heti, kun oltin ottanut kattilan liedeltä.

      Poista

Ihanaa, että jätät jäljen. Kiitos!