maanantai 7. toukokuuta 2012

Voihan kissan viikset!

Kyllähän tytöllä pitää mekkoja olla... Taas valmistui yksi mekko (singoalla), johon aplikoin Hello Kittyn. Mekko on samaa fuksian väristä joustofroteeta kuin vauvan apilahaalarissa (Eurokankaan palakangas) ja Hello Kitty on velouria. Kaavat on muokattu Ottobren 3/12 numerosta. Kaavat lähtivät kosta 128 ja meidän neiti on vasta kokoa 104, joten piti soveltaa. Ensi kerralla pitää soveltaa vähän paremmin...

Itse en ole ollenkaan suuri Hello Kittyn fani mutta kolmivuotiaani on siihen tykästynyt. Ajattelin, että tehdään tyttö iloiseksi ja tehdään mekko kissan kuvalla. Oma lehmä oli ojassa siinä kohtaa, kun ajattelin, että tuopa kisu onkin helppo aplikoida. No eipä ollut!

Kaikki sujui suhteellisen hienosti siihen asti, kunnes aloin suunnitella silmiä. Tein kymmenkunta koesilmää kangaspalalle ja lopulta käänsin siksakin maksimileveydelle ja tein tuollaiset "suorat silmät". Seuraavat vaikeudet alkoivat, kun piti pyöräyttää nenä. Ei meinannut taas minun sormeni ja koneeni taipua tuohon pyöreään muotoon. Noin viiden purkamisen jälkeen ja edestakaisen ompelut, sain nenän valmiiksi tyydyttävän näköiseksi.

Mekon saumoja ommellessani kangas päätti asettaa hieman haastetta ja päällimmäinen kangas pakeni paininjalan alta. Näin ollen ensimmäinen sivusauma piti purkaa.

Sitten vinkki aloittelijalle: älä puolita kuminauhaa, se purkaa. Nimim. kokemusta on. Mutta kun ohjeessa luki 8 mm kuminauhaa ja minulla oli vain 10 millistä niin ajattelin fiksuna tyttönä, että siitähän tulee kivan ohut, kun leikkaan sen halki, 5 mm ja 5 mm. No ohut tuli. Vimeistään siinä vaiheessa, kun se kivasti ensimmäisen hihansuun sisällä rispaantui viideksi hyvin ohueksi kuminauhaksi ja samanlaiseksi määräksi joustavaa valkoista lankaa. Että tässä mekossa on sitten 10 millistä kuminauhaa hihansuissa ja kaula-aukossa. Ni!

Mutta lopulta se kuitenkin näyttää kivalta ja sehän on pääasia.

Ja sitten vähän pitää hehkuttaa: kaksoisneula toimii!!! Ostin siis viime viikolla Eurokankaasta kaksoisneulan ja jo ostovaiheessa rupesin epäröimään, että toimiikohan se sittenkään koneessani. Kotiin tullessani jouduin huomaamaan, että koneestani puuttuu lisälankatappi. Otin yhteyttä koneen myyneeseen Bellabitiin ja sieltä sain tänä aamuna vastaukseksi, että langan voi laittaa mihin tahansa kiinni, kunhan se vain pääsee kulkemaan sieltä mistä pitääkin. Tökkäsin sitten sellaisen ompelukoneen mukana tulleen työkalun (taisi olla joku ohjain?) kiinni siihen pikkutappiin, johon puola laitetaan puolatessa ja laitoin langan siihen. Ja hienosti toimi. Helma on siis ommelta kaksoisneulalla. Ja huomatkaa hieno ammattisanasto ompelukoneen osista kirjoittaessani...

Ai niin! Vielä yksi vinkki aloittelijoille: älä silitä kaksipuoleista tukikangasta kankaaseen siten, että kangas on alapuolella ja tukiharso päällä - väärinpäin. Mutta ei siitä sitten enempää. (*Toivoo äitienpäivälahjaksi uutta silitysrautaa...*



2 kommenttia:

  1. Suloinen on mekko, mutta Hello Kitty?? Sinäkin Brutukseni. Me vielä viimeiseen asti taistelaan vastaan.

    PS: Mulla on ylimääräinen silitysrauta jos tarvitset, aivan uusi ja vielä paketissa

    -ME-

    VastaaPoista
  2. Siis aivan ihanan huippuja juttuja. Mä en ymmärrä ompelukoneesta mitään, mutta silti hauskaa lukea sun sattumuksia =)

    Soikku

    VastaaPoista

Ihanaa, että jätät jäljen. Kiitos!